lauantai 16. huhtikuuta 2011

Naurulokki

Naurulokki
(Larus ridibundus)


Tiesitkö, että naurulokki 
jonka tunnistaa helposti mustasta 'naamasta',
ei TALVELLA olekaan mustanaamainen,
vaan mustaa kohtaa on vain 
pieni alue silmien takana.


Nämä komeat naurulokit on siis jo kesäasussa
ja sen erottaa myös pikkulokista helposti
siten,
kun pikkulokki on pienempi
ja sillä on koko mustapää.


Oikeastaan naurulokin naama on tummanruskea,
se vain näyttää mustalta.
Naurulokit ovat palanneet
satamaamme sankoin joukoin,
pidän kovasti lintujen hauskasta naamataulusta
odottelin heitä jo aikaisemmin,
mutta harmaalokki olikin eka ja kalalokit.


Lokkien ääni ei minua haittaa
se kuuluu rannoille ja satamiin,
mitä olisi kesä ilman lokkien ääntä.

33 kommenttia:

  1. Taas opin uutta, en ole tiennyt, että lokeilla on eri puku talvella. tosin ei niitä talvella täällä näekään, kun ne menevät avomerelle.
    Lokkien äänestä tulee todella kesäolo! Niin että minunkin mielestäni saavat melskata ihan rauhassa.
    Ihanat muuten nuo lentelevät perhoset tuolla blogisi ylänurkassa. Miten tuollaisia saa aikaan?

    VastaaPoista
  2. Mustakissa, niimpä, minä itse tässä samalla opiskelen linnuista.
    Lokit kuuluu kesään, olisikin muuten liian hiljaista :)

    Klikkaa sitä perhos lentelyä tuossa, niin siitä pääsee sinne, mistä noita saa :)

    VastaaPoista
  3. En tosiaankaan tiennyt. Kiva, kun jaat
    tietoa myös meille.
    Tuossa alakuvassa he oikein poseeraavat.
    Viikonloppua Seijastiina.

    VastaaPoista
  4. Sirpa, kivaa!
    Niin ne poseeraavat, on taas pitkä matka heitetty ja palattu synnyinsijoilleen ♥
    Kivat viikonloput Sirpa!

    VastaaPoista
  5. tosi onnistuneet ja kauniit kuvat ;)
    ihanaa pääsiäistä siulle!

    VastaaPoista
  6. Onhan lokit komeita lintuja, täällä niitä ei vain ole.

    VastaaPoista
  7. KAHVIKISSA, kiitokset!
    Otin kuvat Powershotilla, kun se kamera yleensä on aina mukana.
    Minä pienensin niitä, näyttää vähän hämäriltä, vai näössäkö minulla on vikaa, mutta kun klikkaa ,hiukan parempia ovat :)

    VastaaPoista
  8. Askartelin itte, minusta nuo naurulokit ovat koomisen näköisiä mustanaamoja :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos infosta ja kuvista Seijastiina. Meteli oli melkoinen näilläkin vesillä.

    VastaaPoista
  10. Minttuli, ole hyvä :)
    Kyllä ne hiukan metelöi, mutta sehän on hauskaa, kevättä!

    VastaaPoista
  11. Hei Seijastiina. Luitko muuten Etlarin aprillipilan. Siitä kuinka lokit karkoitetaan Lahden aallonmurtajalta naurun avulla :D Hyvää Palmusunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  12. Daisy, nyt putosin kärriltä kyydistä.. minkä Etlarin?
    Mutta joo, mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  13. Etelä-Suomen Sanomat. Anteeksi, olen tottunut käyttämään tuota "etlari"-nimitystä, etten ajatellut tarkemmin...

    VastaaPoista
  14. Daisy, jeh, ajattelinkin jotain sellasta, mutta aivot ei oikein raksuta, kun on väsynyt, monta tuntia ulkona :)
    Heeh, pitää katsoa! :D

    VastaaPoista
  15. Lokit tuovat kesää ja joutsenet tietenkin

    VastaaPoista
  16. Enkulin käsityöt, niimpä, samaa mieltä :)

    VastaaPoista
  17. Kaikki linnut keväällä tuntuu niin IHANILTA. Täällä on vasta vähän lokkia, mutta pian on pellot valkoisena, nyt sitten varmaan minäkin tunnen naurulokin. Kiitos sinun.
    Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
  18. Ei minuakaan haittaa, siis se niiden ääni. Siinä on sitä jotain, tunnelman luojaa kesäiltoihin!

    VastaaPoista
  19. Minäpä en erotakkaa lokkeja, kaikki ovat mielestäni samannäköisiä :D Mies yrittää välillä valistaa mistä lokista on kyse :) Mökin lähellä on sellainen pieni saari, Patasaari, kallioinen. Patasaari on rauhoitettu, oikein kyltillä ilmoitettu. Voi sitä meteliä kun lokit pesivät, veneellä jos uskaltautuu lähellekkään niin "pommikoneet" lähtevät liikkeelle ja ruikkivat surutta niskaan :D Siellä lokkien oma hälytysjärjestelmä toimii.

    VastaaPoista
  20. Kauniita lokkikuvia, enpä minäkään tiennyt, että naurulokilla on erilainen talviasu. Laiturilla taitaa olla pariskunta, ovat niin kylki kyljessä♥ Kiitos tietoiskusta ja keväisistä kuvistasi:)

    VastaaPoista
  21. Aina oppii jotain uutta, kun täällä käy. En tiennyt lokkien värien muuttumisesta. Kyllä lokkien ääni kuuluu kevääseen, meilläkin jo iloisesti mellastettiin mökkijärvellä.

    Harmaalokeista en oikein pidä, kun ne tuhoavat niin paljon muiden lintujen pesiä ja syövät poikasia :(

    VastaaPoista
  22. heehh mie painoin vahingossa poista blogi nappia ja piti aloittaa koko leivonta blogi uudestaan ;)hävis kaikki lukijoista lähtien ;)

    hihhi...tekevälle sattuu ;)mutta into jatkuu...

    VastaaPoista
  23. Mummeli
    Katjusha
    Tuula
    Manteli
    Valokin värsyjä
    KAHVIKISSA,

    Kiitos paljon kaikista kommenteistanne ♥
    Mukavaa lintujen tarkkailua ja leppoisaa sunnuntaita!
    KAHVIKISSA,hui,kävipä ikävästi :/

    VastaaPoista
  24. Enpä tuota tiennyt. Ei häiritse minuakaan lokkien ääni, se kuuluu rannan ääniin.

    Täällä on joskus syksyllä sateen jälkeen aamulla hyvin varhain satoja lokkeja läheisillä nurmikentillä etsimässä matoja. Komea näky. On aina harmittanut, kun ei ole ollut kameraa mukana.

    VastaaPoista
  25. Sussi,kivaa, että löytyy heitä jota ei lokit häiritse :D
    On varmasti komea näky!

    VastaaPoista
  26. Ompa kyllä tosiaan hauskan näkönen lintu kun pääsee näin rauhassa kattoon.
    Mukavaa Pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  27. Sanna-Mari, niin on ihan hauska mustanaama ;D

    VastaaPoista
  28. Moikka taas, mun blogissa on sulle Tunnustus. otkin näimmä saanu samanlaisen jo, mutta tuleepi sitten toiseen kertaan :)

    VastaaPoista
  29. Katsopas pahusta, opinpa uutta. Naurulokki on aivan turhaan vihatuimpia lintujamme, ok, ääni ei tällä laulumaisterilla ole siitä parhaimmasta päästä, mutta mitä siitä. Ihanaa, että sinun blogissasi oppii aina jotain uutta ja saa silmille nautintoa. Kiitos ja niiaus:)

    VastaaPoista
  30. Sanna-Mari kiitos, käyn katsomassa..kyllähän noita tunnustuksia on tullut..;D

    VastaaPoista