lauantai 28. tammikuuta 2012

Pihabongaus

Tänään sitä sitten pistetään hynttyyt niskaan,
kunnolla lämmintä päälle ja kätösiin,
ja mennään pihalle tunniksi bongaamaan pihapiirin lintuja:
ei mikään kilpailu mutta mukavaa lintujen seurailua merkaten ylös,
havaitsemiaan lintuja.


Minä koetan osallistua tänään ja huomenna,
tuleehan siinä mukavasti ullkoiltua ainakin.
Ja Suomalainen sisupussi tarkenee pikku pakkasessa.


Eilen kuvailin lintuja,
ei oikein lähelle päässyt,
eli ei kovin teräviä tullut,
mutta  kuitenkin, kyllä se tuo meidän perinteinen talitintti on kaunis,
väriä en kuviin ole siis lisännyt lainkaan,
ihan ovat luomukuvia.


Ajattelin myös pistäytyä lintutarhalla moikkaamassa tipuja,
Lammen joutsenet ovat päässeet tänä talvena sisätiloihin,
joten lampi taitaa jäätyä,
sitä ei varmaan enää pidetä auki.
Mutta miten käy sorsien,
minä aion myös heille viedä muutaman murun leivänkannikoita mitä löytyy.
Toivottavasti ne lentäävät Kymijoelle kavereiden pariin,
siellä niitä on useita kymmeniä.
Iloista bongailua kaikille kiinnostuneille!


36 kommenttia:

  1. Se on kyllä hieno idea! Toivottavasti näet paljon ja monenlaisia ihania lintuja! Itse taidan tyytyä näin talvipakkasella, ja kun se ihana aurinkokin ainakin näin aamusta pitkästä aikaa paistaa, ulkoiluttamaan jossain vaiheessa kameraa toivottavasti vähän lääjemmalti ja liikkeellä pysyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiki, tunnin tuossa vaanin pihassa, pari tinttiä vaan pyörähti paikalla, harakan näin ja tikka nakutti puuta, koetan uudella innolla uudestaan myöhemmin.

      Tuo on hyvä ajatus, vähän maisemia vaihdellen, kameran ulkoiluttamininen saattaa kannattaa :)

      Poista
  2. Kiva kuullla, että olet mukana bongauksessa:)

    Meidän pihatipit ovat olleet nyt hiljaisella päällä, aivan kuin eivät haluasisi joutua bongarilistalle, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kyllä vaan, mutta kyllä meilläkin oli hyvin hiljaista, vaikka tarjontaa oli ruokapaikalla monenlaista, ei muuta kuin uudestaan :)

      Poista
  3. Ihanat tinttikuvat.
    Tuo lintubongaus on varmaankin kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kyllä se ihan kiinnostavaakin on, mutta siinä samalla koettaa sitten kuvata, useinkaan en onnistu hyviin suorituksiin, mutta hyvä näinkin :)

      Poista
  4. Tinttejä ainakin tulee bongattua, toivottavasti joku muukin siinekäs eksyy pihalle...
    Mukavaa bongauspäivää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, tinttejä varmaan,harakoitakin näin ja käpytikan, kohta meen uudelleen ja huomenna.
      Antoisia kuvaushetkiä sinullekin!!

      Poista
  5. Tinttejä, tikkoja, ja närhiä näen melekin joka päivä, kun ikkunasta katson. Harvinaisempia ovat sinitiainen, punatulkku ja tilhi...

    Kiitos kuvista ja selostuksesta, sekä hyvää ja antoisaa viikonloppua, Seijastiina.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, närhejä kun näkiskin ,on kaunis lintu ja punatulkut, mökille vaan pääsen näkee heitä.
      Ei täällä kapungin kivikylän pihalla paljoa muita näe kuin tinttejä, harakoita, variksia, naakkoja, tulihan noita kuitenkin..:)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Sinun blogisi on minun bongauspaikka :)
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daisy, ompa kiva kommentti, tervetuloa vaan bongailemaan, jos maltat, koetan päivitellä lisää luomakunnon olentoja tänne :)
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
    2. Samaa sanon mieki, tämä on minun bonauspaikka:)

      Poista
    3. Askartelin itte, kiva jos bongaatte sivultani jotain mukavaa :)

      Poista
  7. Kaunis ja hyvä kuva on talitintistä.
    Meillä on tänävuonna kaynut parvittain lintulaudalla monenlaisia lintuja ja yhdessä ovat viihtyneet. Järripeippoja, viherpeippoja, vihervarpusia, nokkavarpusia, punatulkkuja, mustarastaista, talitinttejä, urpiaisia, sinitiaisia, hömötiaisia, harakoita, pähkinähakkeli, kuusitiaisia,
    Parisäkillistä ollaan syötetty auringonkukansiemeniä.

    Mukavaa bongailupävää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, siellä sitä riittää lintuja jos monenlaista Sylvin hellässä huomassa ♥
      Säkkejä menee, mutta on niistä pikkuisista iloa, te asutten vielä maalla, on mukava seurata pihan elämää.
      Pähkinhakkelia en ole nähnyt vuosiin, oli ennen muinoin omakotitalo, oli kiva seurata, kun vipelti puun runkoa alas :)

      Poista
    2. Siis pähkinänakkelista puhun, pähkinähakki on jo toinen asia ja hiukka isompi tipu :)

      Poista
  8. Tintit ovat taas kauniina kuvissasi. Pihabongausta en tänään tee muuta kuin sisätiloista. Meillä käy tintit ja niitä "kotilintuja" harakoita on aina välillä. Niin, ja naakat lähenevät koko ajanm joten pian ne ovat omalla tontilla nekin. Tikka on melkein pihassa, eli nakuttaa sähköpylvästä.
    Mukavaa bongauspäivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli,sisälläkin on ihan hyvä tarkstella, mitä pihassa luuraa :)
      Naakat täälläkin tuntuu naksuttavan, pitää nyt lähteä katsomaan, ketä sieltä löytyy.
      Kiitos, mukavaa lauantaita.

      Poista
  9. Siis, ikkunana takana talipallolla on talitintti, mutta ei kyllä ole noin kauniin keltaista rintaa...osaatko kertoa miksi...
    Onko niitä montaa lajia.
    Kauniita ovat nuokin...☺

    Hyvää bongauspäivää...pistä paljon päällesi...☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, en osaa varmasti sanoa,mutta oisko kevättä rinnassa, ainakin viherpeipot värittyy kevään edetessä tietojeni mukaan enemmän.
      Mutta vannon, että väriä en ole lisännyt yhtään kuvaan!
      Minustakin se oli oikein pirteä ilmestys, koetan tänään taas katsella, olisko herra tintti paikalla.
      ja eikö urokset ole vähän värikkäämpiä, nuoret ja naaraat hailakampia?

      Poista
  10. Miten lintujen tarkkailusta voikaan tulla niin äärettömän hyvä olo. Pieniä ja hentosia, mutta niin paljon iloa tuottavia, joko vain silmien ilona tai ikuistettuna kamaralla ja muiden iloksi jaettuna. Herkkä ja valoisa lauantain kuvalähetys...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsit sekaisin, sinäpä jätit kauniin kommentin ja sanoit vähän mutta paljon, ihana ♥

      Poista
    2. Hei, en pääse blogiisi kommentoimaan, mutta koetan toisen kerran uudestaan :)

      Poista
  11. Aikamoista viserrystä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AAMU, viserrys jatkuu, miksi ei jatkuisi, ja yltyy vaan kevään tullen, kun jaksetaan tämä sydäntalvi vielä vähän aikaa...:)

      Poista
  12. Linnut...niille pitää olla pensaita ja puita. Ne puuttuu aikalailla meidän suht.nuorelta pihalta. Se on iso puutos se.
    Mutta kiva tiirailla blogistasi mitä olet löytänyt bongailussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi, niimpä niin linnut tarvitsee puita, rakenne oma linnunlaulupuu, mikäpä sen ihanampaa, kun kesällä ekat kirjosiepot sitten tulee sinun pihaasi :)
      Kiva jos pidit bongailuistani.

      Poista
  13. Tosiaankin, on nämä talitintit kauniita lintuja. Ja tuo näyttää niin söpön pulleamahaiseltakin, vai lieneekö hyöhenpeite vähän pörhössä kylmänsuojana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, on ne kauniita ♥
      Ollaanko me niin totuttu näihin veitikoihin, jotta ei aina muisteta, miten kaunis on rankan talven kestävä pikkuinen talitintti.
      Pörhöttäävät pakkasella.

      Poista
  14. Näitä sinun kuvia katsellessa tulee aina niin hyvälle mielelle. Nipsukin on niin mahdottoman suloinen, että tekisi mieli ottaa syliin :)

    VastaaPoista
  15. Meillä on ollut niin huono saldo bongailussa, ettei kannata vaivautua tarkkailemaan olohuoneen ikkunaa pidemmälle näillä pakkasilla. Eilen kävi ruokapaikalla muutamia tinttejä, tänään vielä vähemmän liikehdintää.

    Hyvää tammi-helmikuun vaihdetta! Valo alkaa voittaa! :)

    VastaaPoista
  16. Perhonen hiiressäni hiutaleita tapaa, hauska ;)

    VastaaPoista
  17. Lintuja on niin kiva katsella. Oletko sinä huomannut, että lintulaudoilla olisi tänä talvena vähemmän lintuja? Omassa pihassani ei ole niin paljoa kävijöitä kuin viime vuonna.

    VastaaPoista
  18. Seija: täytyy lisätä, että kesällä paremminkin lintuja näkyy, kun pääskyset tulee ja pönttöjä on pari. Talvella ei ole oikein ruokintapaikkaa. Odottelen, että joku pensas kasvaa, mihin saa lintulaudan roikkumaan.

    VastaaPoista
  19. Kiitokset kommenteista, vähän kiirettä on pitänyt, mutta tulen vastavierailuille kyllä lähiakoina ♥

    VastaaPoista