tiistai 20. maaliskuuta 2012

Merimetso

Merimetso
(Phalacrocorax carbo)


Pelikaanilintuihin kuuluva.
On yksi eniten mediassa puhutuista ,kyseenalaistetuista linnuista.
Lajiin suhtaudutaan negatiivisesti  usein kalastajien puolelta varsinkin.


Merimetso syö usein kalaa myös pyydyksistä
ja onkin nimetty usein koukkunokkaiseksi merirosvoksi.


Merimetsolle kelpaa kala kuin kala,
ja mikä helpoin pyydystettävä sitä parhain makupala.


Se voi olla sukelluksissa yli 2 minuuttia,
ja palatessaan lempisaarelleen sen täytyy kuivatella siipiään
kun ei pysty sukimaan vettähylkiviksi höyheniään,
rasvarauhasen puuttuessa. 


Merikotka on merimetson luontainen vihollinen ja ihminen toinen.
Lintu on kuitenkin rauhoitettu luonnonsuojelulailla ja sen häiritseminen pesimä aikaan
on luonnonsuojelurikos.


Tämä uljas uidessaan kuikkaa muistuttava lintu
on saapunut vierailemaan Heinolan Kymen virralle,
kaveria kaivaten kaihoisasti sosiaalinen lintu tähystää horisonttiin.


Huomasin eräänä päivänä sen risuja raahaavan nokassaan pitkää matkaa,
liekkö toiveissa kuitenkin kaveri löytää.
Merimetsomme täällä on ilmeisesti nuori,
tummanruskeasta puvustaan päätellen,
eli toivotaan parasta, että puoliso löytyy.


Luonto uudistaa itsensä ja merimetson jättämät  jälket korjaantuu.
 Ohessa tietoa lisää, kannattaa lukea: 
Annetaan merimetson lentää ja meidän iloita sen näkemisestä.
Minua ilahduttaa harvinainen vieraamme ja toivon sen löytävän ystävän.
Näin alkaa kevät tauko tässä blogissa ja myös täällä:
Palaan joskus kun aikaa riittää päivitellä.
Iloa ystävilleni ,lukijoille ja riemuisaa kevättä! 
Terkuin
Seijastiina

18 kommenttia:

  1. Kiitos mahtavista kuvista merimetsosta!!
    Sinulle myös oikein ihanaa kevättä!!♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seijastiina hienoista kuvista ja lintutietoudesta.
    Hyvää kevättä ja blogilomaa!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Mukavaa kevättä sullekkin:)

    VastaaPoista
  4. Että osaakin olla ihanat kuvat ja upea lintu.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia merimetso katsauksesta, ja oikein riemullista kevättä myöskin sinulle, Seijastiina.<3

    VastaaPoista
  6. Upea kuvasarja!!!

    Hyvää kevättä sinulle.
    Palaathan sitten taas seuraamme...:)

    VastaaPoista
  7. Upea kuvasarja komeasta linnusta!

    Oikein hyvää kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Taas upea ja selkeän kattava kirjoitus sinulta eräästä upeasta ja vihatusta lintulajistamme. Ihminenhän on vienyt merimetsolta sen reviirin, ei merimetso ihmiseltä. Vaan niin julmia me ihmiset olemme, että ahneutemme kohteeksi joutunut saa kokea murheellisen kohtalon.

    Oikein kaunista ja nautinnollista kevättä. Jään odottelemaan upeita kuvia ja kirjoituksiasi...:)

    VastaaPoista
  9. Oi oi... onpa HIENO ja jännittävä blogi - linnunlauluineen, perhosineen, lumihiutaleineen! Tuo kaunis, eksoottinen taustakuva - siinä taitaa olla elementtejä useammista tiedostoista - WOW! :) ♥

    Näitä lintukuviasi olen nähnyt jo muuallakin, mutta ovat niin hyviä, että oikeen mieluusti katselen niitä moneen kertaan.

    Oikein onnellista ja kuvausrikasta kevään jatkoa sinulle, Seijastiina!

    ♥ Aurinkoisin terveisin: Eva, Sipsu Tarkastaja & Windy Walloittaja

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia taas jälleen. Kiitos ja hyvää kevättä myös sulle!

    VastaaPoista
  11. Mitenkä oletkin päässyt noin lähelle merimetsoa. Minäkin olen niitä joskus nähnyt, mutta ovat aina niin kaukana että kuvista ei edes zoomilla tule oikein mitään.

    VastaaPoista
  12. Merimetso on komea lintu ja toden totta, sen jättämät jäljet korjaantuvat, jos niin voi sanoa, aika pian. Ihminen jättää jälkiä paljon tuhoisammin ja pysyvämmin. Merimetson jäljet ja teot kuuluvat meidänkin luontoomme.

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia.
    Iloisia toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
  14. ...traigo
    ecos
    de
    la
    tarde
    callada
    en
    la
    mano
    y
    una
    vela
    de
    mi
    corazón
    para
    invitarte
    y
    darte
    este
    alma
    que
    viene
    para
    compartir
    contigo
    tu
    bello
    blog
    con
    un
    ramillete
    de
    oro
    y
    claveles
    dentro...


    desde mis
    HORAS ROTAS
    Y AULA DE PAZ


    COMPARTIENDO ILUSION
    SEIJASTIINA

    CON saludos de la luna al
    reflejarse en el mar de la
    poesía...




    ESPERO SEAN DE VUESTRO AGRADO EL POST POETIZADO DE THE ARTIST, TITANIC SIÉNTEME DE CRIADAS Y SEÑORAS, FLOR DE PASCUA ENEMIGOS PUBLICOS HÁLITO DESAYUNO CON DIAMANTES TIFÓN PULP FICTION, ESTALLIDO MAMMA MIA,JEAN EYRE , TOQUE DE CANELA, STAR WARS,

    José
    Ramón...

    VastaaPoista
  15. Aina on noita täällä ollut eikä ole kala loppunut itse asiassa kyseessä on kotikuntani vaakuna lintu, mistä myös juontuu kunnan nimi Skjervøy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea lintu onkin, tänä keväänä sitä ei näkynyt, vähän odottelin kyllä :)

      Poista